Koska kertoa muille?

Joskus aiemmin olemme vaimon kanssa jutelleet, että jos joskus lapsen saamme alulle, niin siitä ei kannata kovin aikaisessa vaiheessa kertoa edes kaikkein läheisimmille ihmisille. Muistaakseni olimme molemmat sitä mieltä, että kerrotaan vasta sitten kun raskaus alkaa näkyä. Varsinkin raskauden alku on niin epävarmaa aikaa. Kuulemma jopa puolet raskauksista päättyy keskenmenoon, tosin suurin osa näistä niin aikaisessa vaiheessa että nainen ei edes tiennyt olevansa raskaana.

Nyt kuitenkin kun eilen puhuimme asiasta uudelleen, vaimo oli sitä mieltä että ainakin omalle äidilleen hän kertoo aika pian. Kuulemma häneltä voisi sitten kysellä asioita ja saada vinkkejä. Minulle tämä sopii, tosin voin jo kuvitella anopin ylitsevuotavan onnellisen reaktion. Isälleen vaimo ei sentään itsekään halua kertoa kovin aikaisin, koska aiempien kokemusten perusteella sen tietäisi saman tien sitten koko suku. Appiukon vahvimpia puolia kun ei ole salaisuuksien pitäminen.

Omille vanhemmilleni haluaisin kyllä myös kertoa aika pian, mutta vaimo epäilee, pystyisikö äitini olemaan kertomatta tietoa eteenpäin vähintään mummulle. Muille ihmisille en olisi puhumassa mitään vielä moneen kuukauteen, mutta saapa nähdä. Iloisia uutisia on kuitenkin aina mukava kertoa.

Raha-asioita

Vaimo laskeskeli eilen, paljonko tulee saamaan äitiyspäivärahaa. Toki siihen vaikuttaa se, jatketaanko nykyistä määräaikaista työsuhdetta vai ei. Siinä mielessä ajoitus lapsen saamiselle on ehkä vähän huono, mutta toisaalta ei kai tällaisessa asiassa kannata liikaa laskelmoida. No joka tapauksessa, hän oli alustavia laskelmia tehnyt jo aiemminkin moneen kertaan, mutta nyt sitten itsekin kiinnostuin asiasta ja katsoin, miten laskelmat tehdään. Yllättävän hyvin näköjään yhteiskunta tukee tuoretta äitiä, tosin vain muutaman kuukauden.

Ainakin itseäni vähän huolettaa vaimon työuran jatkuminen sitten aikanaan kun pitäisi palata taas työelämään. Toisaalta myös asumismenomme ovat nousseet aika rankasti viime aikoina, mm. korkojen noususta ja isompaan asuntoon vaihtamisesta johtuen. Uskon kyllä että pärjäämme, mutta vähän pelottaa se, joutuuko jostain saavutetun elintason osasta tinkimään. Lapsen tulon myötä menotkin tietysti kasvavat.

Mukava huomata että jo ensimmäisen postauksen jälkeen blogiin on tullut kommentti! Kiitokset nimimerkille Tuleva kätilö. Tätä siis on lukenut joku muukin kuin minä itse.

Kaksi viivaa

Eilen tapahtui se, mitä olimme jo pitkään odottaneet. Olin käyttänyt töiden jälkeen koirat lenkillä, ja kun tulin kotiin, vaimo tuli eteisessä vastaan ja näytti juuri tekemäänsä raskaustestiä: siinä näkyi kaksi viivaa! Kyllä siinä leveä hymy naamalle levisi, ei mahtanut mitään. Tulossa on siis suuri ja odotettu muutos, mutta ei sitä oikein edes tajua vielä kunnolla. Eikä kai kannata vielä liikaa iloitakaan, koska niin paljon mutkiakin voi tulla matkaan.

Sama päivä, eli eilinen, sattui olemaan seurustelumme aloituksen kymmenvuotisjuhlapäivä. Itselläni oli ollut töissä iltapäivällä sen verran kiireistä, että ajatukset jäivät vielä työasioihin enkä muistanut käydä kukkakaupan kautta kotiin tullessani. Ehdin kuitenkin korjata tilanteen ennen kuin vakiokukkakauppa meni kiinni, ja nyt on ainakin omasta mielestäni näyttävä valkoinen kimppu maljakossa olohuoneen pöydällä. Ja kyllä vaimokin kehui kukkia. Valitettavasti yllätys jäi kyllä järjestämättä.

Kukkienhakureissulla autolla kotia kohti ajaessani jostain mieleeni välähti ajatus blogista. Olenhan lukenut näitä välillä aika paljon, tosin viime aikoina työ- ja muiden kiireiden takia vähemmän, ja oman bloginkin perustaminen on joskus tullut mieleen. Järkevä aihe vain on puuttunut. Nyt ainakin tuntuu, että sellainen on. Katsotaanpa miten aktiivisesti jaksan ja ehdin blogia päivittää.